Puntilan pihaprojekti - häätö möröille
Häätö möröille eli agendalla puunkaato
Puntilan pihaprojekti alkoi, kun tänne muutimme 5 vuotta sitten, kirjoittelen jossain välissä postauksen siitä kuinka piha on vuosien mittaan muuttunut.
Tänä keväänä on vihdoin aika sanoa hyvästit meidän pihan Möröille, parille todella isolle kuuselle. Minähän siis olen meidän perheen "yhtäkään puuta ei saa kaataa"- tyyppi kun taas Metalliyrittäjä kaataisi varmaan kaikki pihan puut jos saisi yksin päättää. 😄 Tässä vuosien mittaan Metalliyrittäjä on kaatanut omineen joitain puita ja siitä on sitten syttynyt tyyliin kolmas maailmansota meidän välille, kun minun mielestä jokaista puunkaatoa pitää miettiä TODELLA tarkkaan ja harkiten. Nykyään Metalliyrittäjä on jo oppinut että minun pitää saada hetki sulatella hänen metsurihommiaan, ja pyytääkin minut lähes aina katsomaan ja hyväksymään tulevat puunkaadot.
Lista syistä, näiden mörkökuusien kaadolle, on vuosien mittaan kasvanut aika pitkäksi. Aluksi olin sitä mieltä että ne suojasivat pihaa pelloilta tuulevalta lumelta, miten ne siis toki tekevät, mutta huonoja puolia vaan on alkanut tässä vuosien mittaan tulla esiin enemmän ja enemmän. Pahin on ampiaiset ja hyttyset. Pelkään siis kuollakseni ampiaisia ja kuuset ovat kesäisin täynnä niitä. Jos sattuu seisomaan kuusen juurella niin se surina on ihan järkyttävä. Kuuset tunnetusti myös keräävät hyttysiä, eikä meitä ollenkaan haittaisi jos kaatojen myötä niiden määrä kesäiltoina hieman laskisi. 😅 Toinen suuri syy on valon määrä ja se että kuuset vievät muilta puilta ja kasveilta kaiken energian koska ovat niin suuria.
Tässä ennen kuvat, kuvattu 28.2.2021. Alapihalta ja terassilta katsottuna.
Ajankohta näille puunkaadoille valikoitui sen takia että nyt on ollut kunnon talvi eli maa on jäässä ja oli jonki verran lunta vaikka kevät jo kolkutteleekin nurkan takana. Alunperin, jos viime talvi olisi ollut kuten tämä, niin kaadot olisi suoritettu jo silloin.
Itse puiden kaataminen oli tyyliin tunnin homma, jonka jälkeen Metalliyrittäjän isä haki tukit ja paikallinen "Risumies" kävi keräämässä oksat pois pihalta. Ellen oli mofilla hoidossa ja meillä oli talkooapuna myös ystäväpariskunta, joten hommat hoitu sukkelaan.
Tässä jälkeen kuvat, kuvattu 19.3.2021
Lopputulokseen en voisi olla tyytyväisempi, seuraavaksi voikin alkaa suunnittelemaan pihasaunaa. 😍
Meillä olisi kanssa mökillä tarvetta kaataa muutama vanha puu, koska ne varjostavat pihaa liikaa. Hyvä tietää, että puiden kaatamiseen itsessään ei kulunut kuin tunti. Me ajattelimme etsiä ammattilaisen hoitamaan puiden kaadot, koska ne ovat lähellä taloa ja pelottaisi itse niitä kaataa, kun ei meiltä löydy myöskään kokemusta asiasta. https://www.pihafixari.fi/palvelut
VastaaPoistaKyllä, ammattilainen kun hoitaa niin homma menee nopeasti. Eniten aikaa meni pihan siivoamiseen risuista :)
PoistaHyvä kuvaus aiheesta. Meillä olisi myös puunkaatoa edessämme. Pihalla on yksi pystyyn kuollut valtavan iso koivu ja yksi oikein varjostava iso kuusi. Itse emme uskalla noin isoja lähteä kaatamaan, joten on viisasta turvautua ammattilaisten apuun.
VastaaPoistahttps://www.rakennusjkoivula.fi/puunkaadot
Joo turha riskeerata ja itse kaataa, ammattilaiset hoitaa homman nopeasti ja turvallisesti.
Poista