Puntilan maminaa

Huihaj ja pikkusisko onkin jo 9kk! Hävettää ihan kuinka tämän pienen vauvavuosi on loppusuoralla ja tuntuu etten ole ehtinyt ollenkaan paneutua siihen. Yritin eilen täytellä vauvakirjaa ja muistella milloin hän ensimmäisen kerran kannatteli päätään, hymyili, jokelsi, kääntyi selältä mahalleen jne. Jotenkin kaikki merkkipaalut ovat jääneet taka-alalle kun olemme enemmän keskittyneet isosiskoon. Noh onneksi puhelimessa on jonkin verran kuvia kuitenkin, ja sieltä voi vauvavuotta jotenkin hahmotella...  1 viikon ikäisenä 💗  ... 3kk ikäisenä 💗  ... 6kk ikäisenä 💗  ... ja 9 kk ikäisenä 💗 Aikamoinen pimu tästä meidän pikkusiskosta on kuoriutumassa. Tähän mennessä hän osaa todistettavasti jo kannatella päätään, hymyillä, jokeltaa, kääntyä selältä mahalleen ja lisäksi ryömiä, mennä istumaan ja sanoa kakka. 😂 Hän on meidän perheen iloinen höpöttäjä ja uskon että juuri hänen oli tarkoitus tulla meidän perheeseen ns. keventämään tunnelmaa. 😄💗

 Risukasa on täällä, missä aurinko? Sisältövaroitus, jos et halua lukea minun paskan päivän tekstiä niin lopeta lukeminen tähän. 😄  Onko sinulle koskaan tullu tunne että aina kun ajattelet että voi että nyt tuntuu hyvälle/ helpolle/ onnelliselle ni hetken päästä kaikki tulee ryminällä alas? Minulla on nyt ollu ihan älytön puoli vuotta ja voin rehellisesti sanoa että päivät jolloin olen ollut onnellinen, on jäänyt tosi vähäiselle.  Kaikki alkoi viime heinäkuussa, kun korona taas tuli meille kylään ja ajattelin, että onpa tästä Ellenin sairastamisesta tullut HELPPOA, neiti katselee päivän pari televisiosta piirrettyjä ja se on sitten siinä. Niin TADAA universumi katsoo että jaa kokeileppa elää diabeteksen kanssa jos kerran sairastaminen on sinun mielestä helppoa. Noh voitte kuvitella että juu ei ole sairastaminen enää ollut helppoa. En lähde sen enempää selittämään mihin kaikkeen diabetes vaikuttaa kun tulee ihan normi flunssa, vatsataudista puhumattakaan.  Noh seuraavaksi syksyllä saat