Puntilan maminaa

 NT-ultra ja rv 14- 20 Ensimmäisen ajan nt-ultraan jouduin perumaan koska flunssa se vain jaksoi jyllätä... Marraskuun loppupuolella kuitenkin vihdoin päästiin moikkaamaan Bebeä. Jännitin TODELLA paljon, kuuluisiko syke, olisiko kaikki hyvin? Kätilö oli ihanan rauhallinen ja lempeä ja hyvin nopeasti kertoi että Bebellä näyttäisi olevan kaikki hyvin, NT-mitta oli normaali ja vauva näytti kehittyneen viikkoihin sopivalla tahdilla. Saimme nähdä kuinka pikkuinen potki ja nyrkkeili ja oli muutenkin virkeä, mitään hyvää sivuprofiili kuvaa emme hänestä oikein saaneet. 😅  Raskauspahoinvointi se vain jatkui. Välillä oli parempia päiviä jolloin jaksoin jopa kotona imuroida, toisina olin täysin toimintakyvytön. Noin viikko ennen joulua, oisko ollu rv 17 oloni parani sen verran että pahoinvointia esiintyi enää aamuisin, ja siihenkin auttoi jos sain syötyä aamupalaa ennen kuin tein yhtään mitään muuta. Tuntui kuitenkin ihanalle että päivisin pystyin jo joinain päivinä syödä ja olla suht n...

 Aika ennen NT-ultaa eli  rv 8-13 Plussaamisen jälkeinen ihana olo ja toive siitä että pahoinvointi ei ehkä iske tässä raskaudessa, katosi kuin pieru saharaan noin rv 8. Voin pahoin 24/7 ja oksensin säännöllisen epäsäännöllisesti. Olo on kuitenkin rauhallisempi kuin ensimmäisen raskauden alussa, silloin pahoinvointia lisäsi jännitys uudesta elämänvaiheesta.  Söin lähinnä mehujäitä, suolapähkinöitä ja satsumia Varhaisultran jälkeen perheeseemme iski myös viikkoja kestävä flunssakierre joka teki tästä ajasta lievästi sanottuna mielenkiintoista... En varmaan eläessäni ole ollut niin loppu kuin tällä ajanjaksolla. Ellenin vakiolause minun päivittäiseen zombi-oloon oli "mamma pipi". Tuntui kurjalta etten jaksanut touhuta ja ulkoilla neidin kanssa juuri ollenkaan, pahimpina päivinä lapsenvahtina toimi lähinnä Pipsa Possu, Blippi ja Muumit.  Ainoa asia joka piti minut järjissäni oli, että koska pahoinvointi oli niin rajua, pikku Bebellä olisi todennäköisesti kaikki hyvin. ?...

 Plussaaminen ja aika ennen varhaisultraa Muutaman kuukauden kuluttua siitä kuin annoimme vauvalle luvan tulla, plussasin. Elettiin syyskuuta ja epäuskoisena tein kolme testiä ennenkuin uskoin asian todeksi. Muistan ajatelleeni että tulipa tämä nyt nopeasti, hiukan jopa hävetti miten nopeasti. Ollaan onnekkaita. 💗 Päätämme pitää asian salaisuutena muutamaa poikkeusta lukuunottamatta.  Olo on mitä mainioin ja ainoastaan sykkeen nousu rasituksessa paljastaa itselleni että jotain sisälläni tapahtuu. Pystyn syömään normaalisti ja kahvikin maistuu. Olisikohan tämä poika kun voin niin hyvin? Sitten kaivelen Ellenin odotuksen blogikirjoituksia ja huomaan että tuolloinkin pahoinvointi alkoi vasta viikoilla 7-8. Elättelen kuitenkin viimeiseen asti toivetta siitä että saan nauttia myös alkuraskaudesta ilman sen suurempia kremppoja. Jännitän varhaisultraa. On lokakuu ja vietetään  kansallista raskauden ja lapsen menetyksen tietoisuuskuukautta. Onkohan tämä sattumaa, mitä jos me oll...