Puntilan maminaa

 Kevätaurinko ja muutoksen tuulet Kevätaurinko lämmittää ja herättää vähitellen myös tämän äidin talvihorroksesta. Kummasti se aurinko ja valo tuo energiaa tehdä muutakin kuin selvitä hengissä. Alkuvuosi on, kuten monissa muissakin lapsiperheissä, ollut aikalailla sairastamista. Saldona taitaa olla näin maaliskuun puoleenväliin mennessä, 2 vatsatautia ja 3 flunssaa. 😅  Elämä on onneksi ollut muutakin kuin sairastamista. Hotelliviikonloppu Helsingissä oli ihana hengähdyshetki arjesta ja vastuusta. Jatkamme myös edelleen perinnettä, jossa aina lauantai-iltana tehdään jotain hyvää ruokaa kun lapset ovat menneet nukkumaan. Se on meille sellainen pieni hetki, jolloin yritetään keskittyä vähän muihin kuin lapsiin liittyviin juttuihin. Auttaa yllättävän paljon jaksamaan perusarkea, kun on joku tällainen pieni hetki viikosta jota odottaa. Tuntuu myös ensimmäistä kertaa siltä, että elämä on välillä jotain muutakin kuin diabetekseen liittyvää huolta ja pähkäilyä. Ollaan nimittäin ehdit...

 Kaikesta selviää, kun on pakko... Meidän tapauksessa vauvavuoden ja D1-diagnoosin yhdistämisestä. Vuosi sitten loppukesästä pikkusisko oli vain 2kk ikäinen kun  diagnoosi melkein 3-vuotiaalle isosiskolle tuli. Valehtelisin jos väittäisin että muistasisin tuosta syksystä paljoakaan, lähinnä muistan vain sen huolen mitä tunsin sekä katkeruuden siitä kuinka meiltä riistettiin tämäkin vauvavuosi. Edellinen kun meni koronan takia lähes kokonaan lockdown-tilassa kotona. Suurin tunteista oli kuitenkin ääretön suru meidän pienen tytön puolesta, koska hänen elämänsä ei koskaan palaisi ennalleen. Nyt reilu vuosi diagnoosista, D1:stä on tullut osa meidän elämäämme, Ellenin insuliinipumppu on kolmas lapsemme jolla useimmiten on asiaa öisin, kun kaikki muut nukkuvat ja verensokeri on hänen mielestään liiankin tasainen. 😄 Tämän vuoden aikana pumppu on toiminut hyvin. Alkuun käytettiin laimennettua insuliinia koska annoskoot olivat niin pieniä, mutta alkuvuodesta 2023 siirryttiin normaalii...

Huihaj ja pikkusisko onkin jo 9kk! Hävettää ihan kuinka tämän pienen vauvavuosi on loppusuoralla ja tuntuu etten ole ehtinyt ollenkaan paneutua siihen. Yritin eilen täytellä vauvakirjaa ja muistella milloin hän ensimmäisen kerran kannatteli päätään, hymyili, jokelsi, kääntyi selältä mahalleen jne. Jotenkin kaikki merkkipaalut ovat jääneet taka-alalle kun olemme enemmän keskittyneet isosiskoon. Noh onneksi puhelimessa on jonkin verran kuvia kuitenkin, ja sieltä voi vauvavuotta jotenkin hahmotella...  1 viikon ikäisenä 💗  ... 3kk ikäisenä 💗  ... 6kk ikäisenä 💗  ... ja 9 kk ikäisenä 💗 Aikamoinen pimu tästä meidän pikkusiskosta on kuoriutumassa. Tähän mennessä hän osaa todistettavasti jo kannatella päätään, hymyillä, jokeltaa, kääntyä selältä mahalleen ja lisäksi ryömiä, mennä istumaan ja sanoa kakka. 😂 Hän on meidän perheen iloinen höpöttäjä ja uskon että juuri hänen oli tarkoitus tulla meidän perheeseen ns. keventämään tunnelmaa. 😄💗

 Risukasa on täällä, missä aurinko? Sisältövaroitus, jos et halua lukea minun paskan päivän tekstiä niin lopeta lukeminen tähän. 😄  Onko sinulle koskaan tullu tunne että aina kun ajattelet että voi että nyt tuntuu hyvälle/ helpolle/ onnelliselle ni hetken päästä kaikki tulee ryminällä alas? Minulla on nyt ollu ihan älytön puoli vuotta ja voin rehellisesti sanoa että päivät jolloin olen ollut onnellinen, on jäänyt tosi vähäiselle.  Kaikki alkoi viime heinäkuussa, kun korona taas tuli meille kylään ja ajattelin, että onpa tästä Ellenin sairastamisesta tullut HELPPOA, neiti katselee päivän pari televisiosta piirrettyjä ja se on sitten siinä. Niin TADAA universumi katsoo että jaa kokeileppa elää diabeteksen kanssa jos kerran sairastaminen on sinun mielestä helppoa. Noh voitte kuvitella että juu ei ole sairastaminen enää ollut helppoa. En lähde sen enempää selittämään mihin kaikkeen diabetes vaikuttaa kun tulee ihan normi flunssa, vatsataudista puhumattakaan.  Noh seuraa...

 Näin puhkesi meidän vauvakupla Asioita joihin ei koskaan pysty varautumaan, ei pysty uskomaan että se osuisi omalle kohdalle, lapsen vakava sairastuminen. Meidä pikkuneiti sairastui heinäkuussa 1-tyypin diabetekseen. Heinäkuun piti olla ihanaa aikaa, meillä oli melkein 2kk ikäinen iloinen vauva ja Metalliyrittäjälläkin odotettu  kesäloma. Muistan kuitenkin kuinka Ellenillä oli päivittäin kauheita uhmakohtauksia ja paha ummetus. Juuri tuon ummetuksen piikkiin laitoinkin ensin lisääntyneen juomisen ja vähentyneen ruokahalun, mutta kun olin viikon verran pyykännyt petivaatteita vaipan petettyä suuren virtsamäärän takia, aloin huolestumaan. Googlasin suoraan "diabetes oireet". Alitajuisesti tiesin. Päivystykseen lähdettiin eräs lauantai iltapäivä, oltiin laitettu neiti jo päiväunille ja söin itse lounasta kun googlasin taas "diabetes". Kun  hakutuloksissa silmiin osui teksti "hengenvaarallinen happomyrkytys" ilmoitin Metalliyrittäjälle että nyt muuten lähdetä...

 Pikkusisko 💓 Pikkusisko oli yhtä täsmällinen kuin siskonsa ja syntyi rv 39+6. Hän on täydellinen pakkaus ja muistuttaa siskoaan, mutta on samalla ihan itsensä näköinen. Emme voisi olla onnellisempia.💕 Isosisko on ottanut uuden perheenjäsenen rakkaudella vastaan ja suuremmilta mustasukkaisuus kohtauksilta ollaan vältytty. Suurin haaste isosiskolla on ollut ymmärtää että vauva tarvitsee äitiä välillä samaan aikaan kun hän, ja silloin hän on se joka joutuu odottamaan vuoroaan. Ei aina ihan helppoa pienelle uhma-ikäiselle... 😅 Nyt 6 viikon kokemuksella sanoisin että vauva on rauhallinen ja on aika helpostikin tullut osaksi meidän arkea. Toku äitinä saan päivät pitkät mennä pää kolmantena jalkana mutta toisaalta tuntuu että päivä päivältä kaikki helpottuu.  Tällä hetkellä pyöritän arkea yksin kotona lasten kanssa joten kirjoittelen synnytyskertomuksen sekä vauvan ensimmäisistä viikoista kunhan ehdin ja jaksan. 😅  Nauttikaa kesästä! 🌞